On hyvä huomata, ettei bingo ole yksi ja sama peli kaikkialla. Peliä voidaan nimittäin pelata eri säännöillä. Eroja on esimerkiksi numeroiden määrässä: tyypillisesti numeroita on 75, mutta myös esimerkiksi 90 tai 30 numeron pelejä on. Eri numeromäärät vaikuttavat myös peliruudukon kokoon.
Lisäksi eroja voi olla voitonjaossa. Toisin sanoen kyse on siitä, tavoitellaanko tietynlaisia rivejä tietyssä järjestyksessä. Bingo peli voi edetä esimerkiksi niin, että ensimmäisenä tavoitellaan millaista riviä tahansa, seuraavana kahta vaakariviä, sitten kolmea vaakariviä ja niin edelleen.
Reaaliajassa pelattava nettibingo toimii aivan kuten perinteinenkin bingo. Merkittävä ero on, että numerot arvotaan fyysisen laitteen sijaan automaattisesti tietotekniikkaa hyödyntäen. Pelaajien näkökulmasta hyvä uutinen on, että osumat tallentuvat kupongille automaattisesti, joten voitto ei mene sivu suun vaikka omaa bingoaan ei huomaisi.
Tavallisten live-bingojen lisäksi kasinoilta löytyy myös yksin pelattavia versioita. Tällaiset bingoautomaatit käyttäytyvät pitkälti kuten kolikkopelit: pelaaja vain painaa pelin käynnistyspainiketta ja saa tuossa tuokiossa tietää, tuliko voitto. Bingoautomaattien joukosta voi löytää pelejä eri teemoilla sekä mielenkiintoisia muunnelmia, joissa esimerkiksi voittorivit eivät aina ole suoria, vaan ne voivat myös tehdä erilaisia mutkia.